Perennoja luonnollisesti

Uutta ajattelua viheralalla edustaa käsitys biotooppipohjaisesta perennaryhmien suunnittelusta. Se käsittää kasvien omien vaatimusten sekä istutuspaikan edustamien olosuhteiden ottamista ensisijaiseksi lähtökohdaksi suunnittelussa. Tällainen ajattelutapa ei ole vierasta useimmille maalaisjärkeen luottaville puutarhureille. Kasvupaikan luonnonolosuhteet ovat lähtökohta, mutta biotooppipohjaisessa kasviryhmien suunnittelussa myös maaperä on otettava huomioon.

Biotooppipohjainen suunnittelu vaatii suunnittelijaltaan laajaa, vahvaa kasvien tuntemusta. Samaan ryhmään laitetaan vain keskenään kilpailukykyisiä, toistensa kanssa pärjääviä kasvilajeja. Pohjimmaisena ajatuksena on taloudellisuus mm. työn määrää optimoimalla, ja ekologinen ajattelu. Keskenään samanlaisella kasvuvauhdilla kasvavat lajit eivät jyrää toisiaan istutusryhmässä. Perinteinen perenna-ajattelu sisältää vaatimuksen mm. tiettyjen lajien säännöllisestä, useimmiten 3-5 vuoden välein tapahtuvasta nostamisesta ja jakamisesta. Tällaisia, sekä muitakin paljon hoitoa vaativia lajeja pyritään välttämään, ja suosimaan ns. luonnonperennoja.

Suomessa biotooppipohjaisen suunnittelun periaate on vielä uusi, mutta Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa jo paikoin yleisesti käytössä. USA:ssa on jo vuonna 2009 julkaistu kansallinen ohjelma (SITES), jossa tavoitteena on ollut kestävän kehityksen edistäminen yksityisellä sekä julkisella puolella viherrakentamisessa, ylläpidossa ja vihersuunnittelussa. United States Botanical Garden on julkaissut PDF-tiedoston suositeltavista maan alkuperäiskasveista (Native Plant Recommendations). Omilla, kotoperäisillä lajeilla lisätään vähemmän kasteluvettä kuluttavia ja järkevämmällä ylläpitotoimenpiteillä pärjäävien puutarhakasvien käyttöä.  Niitä suosimalla varmistetaan myös että paikallisille hyönteislajeille riittää ravintokasveja, ja samalla edistetään pölyttäjien selviämistä.

Lähtökohtana perennavalikoimissa voinemme pitää luonnonläheisyyttä ja helppohoitoisuutta. Suomessa maaperä on hapanta ja se rajoittaa kotoperäisten kasvilajiemme määrää. Pohjois-Amerikasta löytyy samanlaisia maaperäolosuhteita, ja sieltä suunnalta ovatkin kotoisin monet meillä käytössä olevista ”luonnonperennoista”. Tärkeintä biotooppipohjaisessa suunnittelussa lienee lähtökohta että suuria  maanvaihtoja vältetään. Luonnollisen katteen käytöllä, eli lakastunut kasvimassa jätetään maatumaan (silputtuna) kasvupaikalleen, tehdään luonnonmukaista maanparannustyötä joka vuosi.

Perennaryhmien suunnittelu on mielenkiintoista, ja vaativaa. Niiden suunnittelussa (julkisilla viheralueilla) tulisi aina huomioida viheralueitten kehitysvaihe, eli sukkessio. Puiston tai viheralueen kehitys pienistä taimista suuriksi puiksi ja pensaiksi muuttaa pohjakasvillisuuden (perennojen) valo-olosuhteita vuosien aikana. Ja taas uudelleen myrskyjen tai puistometsurien tekemät aukot tuovat valoa puiston pohjakasvillisuudelle.

Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea lisää Lotta Mäkisen opinnäytetyöstä (2013): Perennayhdyskunta suunnitteluperiaatteena: Kasviekologian oppeja hyödyntävä perennaistutusten suunnittelu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s