Perennoja luonnollisesti

Uutta ajattelua viheralalla edustaa käsitys biotooppipohjaisesta perennaryhmien suunnittelusta. Se käsittää kasvien omien vaatimusten sekä istutuspaikan edustamien olosuhteiden ottamista ensisijaiseksi lähtökohdaksi suunnittelussa. Tällainen ajattelutapa ei ole vierasta useimmille maalaisjärkeen luottaville puutarhureille. Kasvupaikan luonnonolosuhteet ovat lähtökohta, mutta biotooppipohjaisessa kasviryhmien suunnittelussa myös maaperä on otettava huomioon.

Biotooppipohjainen suunnittelu vaatii suunnittelijaltaan laajaa, vahvaa kasvien tuntemusta. Samaan ryhmään laitetaan vain keskenään kilpailukykyisiä, toistensa kanssa pärjääviä kasvilajeja. Pohjimmaisena ajatuksena on taloudellisuus mm. työn määrää optimoimalla, ja ekologinen ajattelu. Keskenään samanlaisella kasvuvauhdilla kasvavat lajit eivät jyrää toisiaan istutusryhmässä. Perinteinen perenna-ajattelu sisältää vaatimuksen mm. tiettyjen lajien säännöllisestä, useimmiten 3-5 vuoden välein tapahtuvasta nostamisesta ja jakamisesta. Tällaisia, sekä muitakin paljon hoitoa vaativia lajeja pyritään välttämään, ja suosimaan ns. luonnonperennoja.

Suomessa biotooppipohjaisen suunnittelun periaate on vielä uusi, mutta Englannissa, Saksassa ja Ruotsissa jo paikoin yleisesti käytössä. USA:ssa on jo vuonna 2009 julkaistu kansallinen ohjelma (SITES), jossa tavoitteena on ollut kestävän kehityksen edistäminen yksityisellä sekä julkisella puolella viherrakentamisessa, ylläpidossa ja vihersuunnittelussa. United States Botanical Garden on julkaissut PDF-tiedoston suositeltavista maan alkuperäiskasveista (Native Plant Recommendations). Omilla, kotoperäisillä lajeilla lisätään vähemmän kasteluvettä kuluttavia ja järkevämmällä ylläpitotoimenpiteillä pärjäävien puutarhakasvien käyttöä.  Niitä suosimalla varmistetaan myös että paikallisille hyönteislajeille riittää ravintokasveja, ja samalla edistetään pölyttäjien selviämistä.

Lähtökohtana perennavalikoimissa voinemme pitää luonnonläheisyyttä ja helppohoitoisuutta. Suomessa maaperä on hapanta ja se rajoittaa kotoperäisten kasvilajiemme määrää. Pohjois-Amerikasta löytyy samanlaisia maaperäolosuhteita, ja sieltä suunnalta ovatkin kotoisin monet meillä käytössä olevista ”luonnonperennoista”. Tärkeintä biotooppipohjaisessa suunnittelussa lienee lähtökohta että suuria  maanvaihtoja vältetään. Luonnollisen katteen käytöllä, eli lakastunut kasvimassa jätetään maatumaan (silputtuna) kasvupaikalleen, tehdään luonnonmukaista maanparannustyötä joka vuosi.

Perennaryhmien suunnittelu on mielenkiintoista, ja vaativaa. Niiden suunnittelussa (julkisilla viheralueilla) tulisi aina huomioida viheralueitten kehitysvaihe, eli sukkessio. Puiston tai viheralueen kehitys pienistä taimista suuriksi puiksi ja pensaiksi muuttaa pohjakasvillisuuden (perennojen) valo-olosuhteita vuosien aikana. Ja taas uudelleen myrskyjen tai puistometsurien tekemät aukot tuovat valoa puiston pohjakasvillisuudelle.

Aiheesta kiinnostuneet voivat lukea lisää Lotta Mäkisen opinnäytetyöstä (2013): Perennayhdyskunta suunnitteluperiaatteena: Kasviekologian oppeja hyödyntävä perennaistutusten suunnittelu

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Mainokset

Tässä ja nyt

Elämä riepottaa helposti pientä ihmistä, vaikka tavoitteet ja suunta olisivatkin etukäteen selvillä. Muuttuvien elämäntilanteiden vuoksi opiskeluni venyi normaalia pitemmäksi, mutta nyt se on ohi: olen viimeinkin valmistunut! Nyt on aikaa kaikelle sille, mitä on jäänyt viime vuosina tekemättä. Esimerkiksi tämä blogi. Ikionnellinen vastavalmistunut hortonomi nostaa maljan..

skoolaus2

Omenaa seinälle

Säleikköön tuettu omenapuu on vieläkin outo tuttavuus monelle, vaikka pihojen koot ovat pieniä ja käyttökelpoista tilaa on koko ajan vähemmän. Seinustalle istutettu ja tukeen kiinnitettävä muotoiltu puu vie hyvin vähän tilaa ja on siksi hyvä vaihtoehto tavalliselle omenapuulle. Seinän lämmössä voi selvitä myös aremman puoleinen lajike. Satoa ne kokoonsa nähden tuottavat kuitenkin mukavasti.

Säleikköön voi laittaa myös päärynän, tai esim. herukan tai karviaisen tms. Prunus-suku, eli kirsikat ja luumut pensastavina ja voimakaskasvuisina voivat olla vaikeammin hillittäviä.

Taivuttaminen tukiin kannattaa aloittaa jo hyvin varhain. Ihanteellisinta olisi ostaa taimet jo ns. piiskataimina (oksat eivät ole vielä kehittyneet) ja aloittaa jo silloin ristikkoon kiinnittäminen aivan ensimmäisistä oksanaluista.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Yllä Lepaan puutarhaoppilaitoksen Kotilan seinustan kaksi Snygg-säleikköomenapuuta, jotka on istutettu jo vuosisadan alussa. Latvoissa näkyvät nuoret versot, jotka vaatisivat seuraavana kesänä leikkaamista.

Muotoilu voi olla kuvan puiden tapaan ensin sivulle. Jos tila on pieni ja puut tarpeeksi pienikasvuisia, muotoilu voi olla myös viuhkamainen vinosti ylöspäin ilman suoraan sivulle vetämistä. Alla ympyräksi muotoitu säleikköpäärynäpuu.

säleikköpäärynä_Claudia de Yong DesignsSäleikkö voi olla myös väliaidanne, kunhan rakenne on tarpeeksi tukeva isoa puuta ja sen satoa varten. Tällöin näitä voi hyödyntää myös tilanjakamisessa. Aidannepuuna ei ole myöskään ongelmaa maan alla sijaitsevista routasuojista, joita seinän vieressä usein on,  ja jotka haittaavat usein puuta ja päinvastoin. Kauempana seinästä ei ole myöskään niin kuivaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ennen käytettiin aina pienikokoisimpia lajikkeita, kuten ’Snygg’ ja ’Huvitus’. Nyt myöhemmin on tullut viljelyyn kääpiöiviä perusrunkoja, joiden käyttö laajentaa huomattavasti lajikevalikoimaa. Ainakin kääpiöivät omenapuun perusrunkolajikkeet ’Budagovski B9’ ja ’B396’ sekä ’MTT1’ takaavat sen, että niille vartetut omenapuut eivät kasva 2,5 metriä korkeammiksi. Tämä vähentää myös säleikössä leikkaamisen tarvetta.

Kääpiöiviä perusrunkoja on paljon muitakin, eli kannattaa kääpiöomenapuuta ostaessa selvittää, mikä on kyseessä. Tieto löytyy asianmukaisesta nimilapusta  myös perusrungon osalta (perusrunko tai pr). Voimakas kevätleikkaus kiihdyttää kasvua ja lisää haaromista. Kesäleikkaus on säleikköpuille suositeltavaa, jotta kasvu pysyisi mahdollisimman hillittynä. Kesäleikkauksen ajankohta on vasta juhannuksen jälkeen. Ammattiviljelmillä käytetään pääasiassa kesäleikkausta.

Mitä pohjoisemmaksi Suomessa mennään, sitä varovaisemmin hedelmäpuita kannattaa leikata jotta talvenkestävyys ei kärsisi. Kannattaa siis miettiä ryhtyäkö säleikköviljelijäksi esim. Pohjois-Savossa koska talvituhoja saattaa joskus tulla. Joka tapauksessa aina kannattaa valita mahdollisimman kestävä lajike äärirajoilla.